Australian punainen manner on nyt tulipunainen

On ollut lohdutonta seurata jo kuukausia kestäneitä Australian maastopaloja, jotka ovat tuhonneet arviolta 60 000 neliökilometriä maa-aluetta ja puoli miljardia eläintä. Miten voimme auttaa? Katso linkkilista postauksen lopusta.

Jatka lukemista…

Nusa Penida – paratiisisaari kivenheiton päässä Balilta

En olisi ikinä uskonut, että löytäisin Indonesiasta sellaisen kolkan, jossa on niin helppo, mutkaton ja kodikas olla. Sellaisen löysin Balin vieressä sijaitsevalta kauniilta Nusa Penidan saarelta.

Jatka lukemista…

Nusa Penidan pinnan alla

Kun suunnittelin puolen vuoden opintovapaareissuani, olivat apunani kohteiden valinnassa pitkäaikaiset haaveeni, Mondo-lehdet, epämääräiset merkinnät muistikirjassa sekä puhdas sattuma. Kun yks kaks aikaa matkusteluun oli käytettävissä niin ruhtinaallisesti, tuntui että koko maailma oli avoinna ja valinnan vaikeus oli valtava. Toisaalta ajattelin myös niin, että on vain hyviä ja hyviä vaihtoehtoja. Minne tahansa menisinkin, olisi kokemus minulle uusi ja rikastuttava. Näin ollen tein hyvinkin impulsiivisia päätöksiä, kuten sen, että menisin Indonesiaan Nusa Penidan saarelle sukeltamaan.

Jatka lukemista…

Vuoden 2019 fiilikset ja soundtrack

Kulunut vuosi on ollut kenties elämäni hurjin. Eikä vähiten puolen vuoden sooloreissuni takia, jonka opintovapaa mahdollisti. Olen saanut reissustani aikaiseksi vain muutaman postauksen, koska kaiken kokemani jäsentely ja kirjoittaminen on tuntunut valtavan suurelta urakalta.

Jatka lukemista…

Chillailua, joogaa ja vegaanisafkaa – täydellinen hyvinvointietappi Balilla

Balille minua veti jokin selittämätön voima. Pohdin opintovapaareissuani suunnitellessani, lähtisinkö Balille vai en. Kuulin mielipiteitä puolesta ja vastaan. Bali oli kuulemma erinomainen ja edullinen paikka soolomatkailijalle, mutta toisaalta likainen ja yliturismin pilaama. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa Balille Singaporesta, koska matka oli suht lyhyt. Ja se oli hyvä päätös se!

Jatka lukemista…

Singapore on värikäs ja futuristinen eri kulttuurien sulatusuuni

Vietnamin jälkeen suuntasin opintovapaareissullani seuraavaksi Singaporeen, jossa tapasin ystäväni Suomesta. Oli hauska viettää viikko tässä Aasian värikkäässä ja modernissa kaupungissa, jossa kävin edellisen kerran kymmenen vuotta sitten.

Jatka lukemista…

Pintaraapaisu Vietnamista

Puolen vuoden opintovapaareissuni alkoi tammikuun alussa sattuman kautta Vietnamista, kun työkaverini pyysi minua mukaansa Phu Quocin saarelle viettämään ystävänsä 50-vuotisjuhlia. Ajankohta oli sopivasti tammikuun alussa, joten reissuni alku lutviutui näin näppärästi.

Jatka lukemista…

Puolen vuoden reissu opintovapaalla alkaa

Tämä vuosi alkaa hyvin jännittävissä ja erilaisissa merkeissä kuin koskaan ennen. Lähden opintovapaan mahdollistamana puoleksi vuodeksi reissuun, vailla tarkempia suunnitelmia minne kaikkialle matka minut vie. Lennän loppiaisena Vietnamiin ja sieltä puolentoista viikon jälkeen Singaporeen. Sen pidemmälle en sitten olekaan vielä suunnitelmia tehnyt.

Jatka lukemista…

Bangkok – kontrastien kaupunki

Bangkok on pilvenpiirtäjien, valtavien ostoskeskusten, komeiden temppeleiden, haisevien kanavien, hökkelialueiden ja viiden tähden hotellien surrealistinen sekamelska. Vertaukset Blade Runner -elokuvan ränsistyneen futuristiseen tunnelmaan ovat aika osuvia.

Jatka lukemista…

Kreetalainen kolli muutti pohjolaan

Olin juuri palauttanut graduni ja aikeissa toteuttaa yhden unelmistani. Vaikka olin viittä vaille valmis maisteri, poltteli takataskussa todistus suorittamastani matkaopaskoulutuksesta. Matkanjärjestäjä oli osoittanut kohteekseni Kreetan. Jännitystä ja intoa pursuen saavuin toukokuun alussa Länsi-Kreetalle majapaikkaan, joka olisi seuraavat puoli vuotta minun ja matkaopaskollegoideni koti.

Jatka lukemista…

Older Posts »