Kefaloniasta siirryimme kahdeksi päiväksi viereiselle Ithacan saarelle. Tätä myyttistä saarta pidetään myös Homeroksen eepoksissa esiintyvän Odysseuksen kotisaarena, jonka kuningas hän myös oli. Ajattelin, että pari yötä riittäisi pienellä saarella, jonka suurin pituus on noin 29 kilometriä ja leveys vain noin 7 kilometriä. Yksi yö lisää olisi kuitenkin ollut paikallaan. Kyllähän saaren ajaa helposti ympäri päivässä, mutta jos haluaa tehdä jotain, kuten tutkia eri rantoja ja arkeologisia alueita, kuten Odysseuksen palatsia, niin aikaa vierähtää helposti paljon enemmän. 

Jatka lukemista…