Kun suunnittelin puolen vuoden opintovapaareissuani, olivat apunani kohteiden valinnassa pitkäaikaiset haaveeni, Mondo-lehdet, epämääräiset merkinnät muistikirjassa sekä puhdas sattuma. Kun yks kaks aikaa matkusteluun oli käytettävissä niin ruhtinaallisesti, tuntui että koko maailma oli avoinna ja valinnan vaikeus oli valtava. Toisaalta ajattelin myös niin, että on vain hyviä ja hyviä vaihtoehtoja. Minne tahansa menisinkin, olisi kokemus minulle uusi ja rikastuttava. Näin ollen tein hyvinkin impulsiivisia päätöksiä, kuten sen, että menisin Indonesiaan Nusa Penidan saarelle sukeltamaan.
Instagramin feediä selatessani satuin joskus törmäämään Indonesiassa toimivan Sanctum Dive Indonesian postaukseen. Mielenkiintoni herätti se, että sukelluskoulu on suomalaisen Emmin ja hänen indonesialaisen miehensä pyörittämä. Sanctum jäi kummittelemaan mieleen. Ajattelin, että olisi mukava päästä sukeltamaan suomenkieliseen paikkaan, koska takanani oli vasta Open Water Diver -kurssi, jonka olin suorittanut edellisenä kesänä Thaimaassa Koh Taolla. Lisäksi yksin reissatessani tapaisin myös mielelläni muita suomalaisia.
Nusa Penida sijaitsee lyhyen venematkan päässä Balilta, jonka olin kuullut olevan hyvä ja helppo kohde soolomatkaajalle. Lähetin pari viikkoa ennen Balille menoa Sanctumiin viestin jossa kerroin tulostani ja kiinnostuksestani sukelluksille. Sain nopeasti lämpöä henkivän vastauksen, jossa minut toivotettiin tervetulleeksi ja kerrotiin, että majoitus löytyisi helposti, sen kuin vain pölähtäisin paikalle.
Yksin reissatessa tulee toisinaan väkisinkin epävarmuuden tunteita, jolloin pienetkin ystävällisyyttä osoittavat eleet ja vihjeet siitä, että kaikki kyllä järjestyy, tuntuvat kultaakin kalliimmalta. Muistan tuon sähköpostin luettuani tunteneeni suurta varmuutta siitä, että on täysin ok lähteä jonnekin tuntemattomalle saarelle Indonesiaan sukeltamaan, vaikka takana oli vasta kuusi sukellusta yli puolen vuoden takaa, enkä tiennyt Indonesiasta oikeastaan yhtään mitään.
Viikon Balilla chillailun ja joogailun jälkeen olin valmis pieneen seikkailuun. Hyppäsin Nusa Penidalle vievään pikaveneeseen ja laitoin Sanctumiin viestin, milloin olisin perillä Nusa Penidan satamassa. Vastassa oli nuori paikallinen mies, joka vei minut skootterilla bungalowiin keskelle palmumetsää. En tiennyt yhtään mihin olin tullut ja koin suurta epämukavuutta. Katsoin kartalta sukelluskoulun sijainnin ja lähdin kävelemään. En ennättänyt kuistia pidemmälle, kun kulman takaa hyppäsi vanhempi mies, joka kysyi olenko menossa Sanctumille. ”Ai olet, no hyppää kyytiin, minä vien”, hän viittilöi. Minulle alkoi pikkuhiljaa valjeta, miten asiat hoituvat pienellä indonesialaisella saarella.
Aluksi minun piti olla Nusa Penidalla vain muutamia päiviä, sen verran että saisin vähän sukeltaa. Sitten oli tarkoitus jatkaa matkaa Gili-saarille ja ties minne kaikkialle. Vierailu venähtikin yli kahden viikon mittaiseksi. Kun ensimmäisenä päivänä astuin Sanctumille, oli selvää, että tulisin viihtymään saarella pidempään.
Sanctumissa tapasin Emmin ja hänen siskonsa Mimmin, joka ryhtyi heti esittelemään saaren sukellussaitteja ja suunnittelemaan seuraavien päivien sukelluksiamme. Lämminhenkinen tunnelma karisti kaikki epämukavuusfiilikseni hetkessä. Vaikka uutta keskusta rakennettiin täydellä höngällä ja kaikilla piisasi kiirettä, oli heillä silti aikaa vastaanottaa yksi epävarma soolomatkailija ja aloitteleva sukeltaja.
Sukellukset alkavat
Sukelsin kolmena päivänä, yhteensä kuusi sukellusta. Nusa Penidan ympärillä on useita mahtavia sukelluskohteita, ja huhhuh millaisia sukelluksia pääsinkään kokemaan! Olin nähnyt Instagramista, että Nusa Penidalla olisi mahdollista nähdä paholaisrauskuja, eli ”mantoja” (Manta ray). Hienoinen toivonkipinä paloikin sisälläni, että näkisin rauskun silmästä silmään.
Ensimmäinen sukellussaitti oli Manta Point, joka on tunnettu mantojen ”puhdistusasemasta”, eli isosta kivestä, jonka ympärille mantat saapuvat säännölliseen ihonhoitoon. Pikkukalat napsivat loiset pois mantojen iholta ja puhdistavat mahdolliset haavat. Tällä kertaa rauskuja ei puhdistusasemalla kuitenkaan näkynyt, mutta tekemistä riitti itse sukellukseen keskittymisessä pitkän tauon jälkeen.
Laivan hylkyä etsimässä
Toisena päivänä lähdimme kunnianhimoisesti paikantamaan huhujen perusteella mereen uponnutta laivan hylkyä. Dive Masterillamme Mimmillä oli tiedossa hylyn sijainti noin niin kuin suurinpiirtein, joten halusimme kokeilla onneamme. Ja mitä ihmettä, kun laskeuduimme pinnan alle oli hylky suoraan edessämme! Pitkään en ennättänyt tilannetta tuuletella, sillä kova virtaus nappasi minuun kiinni ja alkoi vetää kohti hylyn rautakehikoita. En ollut koskaan ennen sukeltanut niin kovassa virtauksessa, joten tilanne oli sanalla sanoen j-ä-n-n-i-t-t-ä-v-ä. Yritin olla telomatta itseäni hylkyyn tai tarkertumatta siitä lepattavaan köyteen. Lisäjännitystä sukellukseen toi se, että huomasin regulaattorini suuosan olevan rikki ja jouduin käyttämään vararegulaattoria, joka on keveytensä takia hieman kiikkerä suussa. Virtaus tarttuu myös helpommin vararegun pitkään letkuun ja pelkäsin, että regu irtoaa suusta.
Ehdimme kuitenkin hetken aikaa ihailla löytöämme, joka oli suuresta tiililastista päätellen pieni rahtialus, ennen kuin oli pakko antautua virran vietäväksi. Virta vei meitä pitkin riuttaa ja matkan aikana ohitsemme vilahti mm. suuri Karettikilpikonna ja lukematon määrä värikkäitä korallikaloja. Sukellus tuntui siltä, kuin olisimme kiitäneet moottoritiellä pitkin riuttaa.
Kohtaaminen majesteettisten mantojen kanssa
Kolmantena sukelluspäivänä unelmani toteutui. Kohtasimme Manta pointissa noin kymmenen paholaisrauskun parven. Luulin etukäteen, että pissisin housuuni (märkäpukuuni) tai kuluttaisin happeni hetkessä loppuun jännityksestä, jos manta uisi eteeni. Mutta ei. En pelännyt lainkaan. Jokin niiden olemuksessa sai aikaan rauhallisuuden tunteen. Olisin voinut katsella näiden majesteettisen otusten liitelyä koko päivän.
Mantat kaartelivat ja kiertelivät ympärillämme, ja eräs manta kääntyi uimaan suoraan kohti. Olimme sen ympärillä kuin kunniakujassa, jonka keskeltä rausku liihotteli näytöstyyliin.
Ennen laitesukelluksen aloittamista olen snorklannut lähinnä Kreikassa. Alkuun kaikki vähänkään isommat kalat pelottivat enkä uskaltanut snorklata tai uida kovin syvässä vedessä. Pikkuhiljaa kuitenkin huomasin, että eivät kalat minusta juurikaan piittaa. Pian meren alainen maailma alkoi tuntua turvalliselta. Jopa turvallisemmalta kuin ulkomaailma. Muistan tarkkaan hetken, kun tämä käännekohta tapahtui. Olin snorklannut pitkän aikaa katsellen suuria kalaparvia. Nostin pääni pinnan yläpuolelle, jolloin tuuli ja melu tarttuivat korviini. Halusin laittaa pääni pian takaisin pinnan alle.
Lapsena unelma-ammattini oli meribiologi. Nyt kun olen aikuisena ajautunut sukelluksen pariin ja saanut kokea sykähdyttäviä meren alaisia kokemuksia, en voi muuta kuin pohtia, olisiko se sittenkin ollut se tie, mille minun olisi pitänyt lähteä. Olen tuijottanut lapsesta saakka Avara luonto -ohjelman meriaiheisia jaksoja sekä Jacques Cousteaun ja David Attenboroughin dokumentteja. Meressä on jotakin äärimmäisen kiehtovaa. Sukeltaessaan sitä tiedostaa olevansa vain vierailija, joka saa katsoa, mutta ei koskea. Sitä on täysin laitteidensa varassa. Ihminen ei kuulu mereen, ei enää. Mutta sieltä mekin vain olemme saaneet alkumme. Meri on kaiken elämän alku, jota tulisi kunnioittaa ja varjella kaikin keinoin.
21 kommenttia
Olipa kiva lukea tätä, kun itsekin olen suuntaamassa tuonne päin. Mantat on kyllä parasta, mitä sukeltaja voi nähdä 💜
Mahtava kuulla, että olet suuntaamassa tuonne päin! Tekisi kyllä itsellekin hyvää päästä täältä talven keskeltä taas pois. 🙂
Olipa kiinnostava ja jännittävä juttu virtauksineen! Sukelsin laitteilla kerran Karibialla, mutta en todellakaan nähnyt tuommoisia hienouksia. Ja jpeita kuvia olet ottanut. Kui ka syvällä sukelsitte? Kuinka syvällä oli esim se hylky? Upeita värejä!
Kiitos! Nusa Penidalla ollessani olin vielä Open Water Diver -sertifikaatilla, eli sain sukeltaa maksimissaan 20 metriin. Hylky ei ollut kovin syvällä, olisiko ollut jotain 10-15 metrin syvyydessä.
Postauksesi muistutti minua merenalaisen maailman kauneudesta, johon pääsin tutustumaan vuosia sitten Australiassa, Fidzillä, Uudessa-Kaledoniassa ja Cook-saarilla. Tuli ihan älytön ikävä snorklaamista! 🙂 Sukeltamassa kävin ainoastaan kerran, koska se ei oikein sovi minulle korvieni takia. Merenalainen maailma on kyllä ihan huikean kaunis paikka, ja meidän pitäisi pitää parempaa huolta maailman meristä. Todella huikeita ja ihania seikkailuja sinulla on ollut. Hyvää alkavaa uutta reissuvuosikymmentä! 🙂
Kyllä, varsinkin kun omin silmin näkee sitä kauneutta, ja kuinka eri paikoissa elämää on enemmän tai vähemmän riippuen ihmisen vaikutuspiiristä, niin alkaa miettimään miten tärkeä ja toisaalta hauras merien ekosysteemi on. Toivottavasti ihmiskuntana alkaisimme pikkuhiljaa oppia virheistämme ja korjata toimiamme kestävämpään suuntaan. Kiitos ja upeaa alkavaa vuosikymmentä myös sinulle!
Hienoja sukelluskokemuksia ja kuvat todella upeita! Olen kokeillut sukeltamista pari kertaa, mutta se ei tuntunut omalt jutulta, joten tyydyn mielummin snorklaukseen. Välineet pitää tosiaan olla kunnossa, että pääsee täysillä nauttimaan kokemuksesta.
Kiitos Merja! Snorklatessakin voi nähdä vaikka mitä mielenkiintoista, vaikkapa Mantoja!
Mahtavan näköistä tuolla veden alla. Bali ja sen ympäristö kiinnostaa paljon, valitettavasti sukellukset eivät itselleni ole terveydellisten syiden takia mahdollisia, mutta onneksi pääsee ihailemaan merenalaista maailmaa kuvien kautta.
Kiitos! Niin, terveysseula on aika tiukka laitesukelluksessa. Suosittelen joskus kokeilemaan snorklausta, jos terveys antaa siihen myötä.
Nusa Penida kiinnostaisi kovin, joten täytyy pitää Sanctum mielessä! Kiva kun vinkkasit siitä 🙂
Mantoja olisi ihan mieletöntä päästä näkemään!
Nusa Penidalla kannattaa mielestäni ehdottomasti käydä jos on Balin suunnalla ja skipata Nusa Lembongan kokonaan, mikä on ruuhkainen naapurisaari, ja minne kaikki yleenaä menevät.
Kuullostaa ihanalta paikalta.
Kyllä, itse ainakin tykästyin kovasti!
Paholaisrauskuvat ovat upeita eikä muutkaan kuvat veden pinnan alta ole yhtään hassumpia! Toistaiseksi itse olemme tyytyneet snorklaamaan, joka on meidän mielestämme aivan huippua! Oliko tuolla muuten lainkaan roskia / muovia?
Snorklaus on kyllä kivaa! Jos vain terveys sallii, niin suosittelen kyllä kokeilemaan laitesukellusta. Siinä vedenalaisen maailman tarkkailu on jotenkin intensiivisempää ja rauhallisempaa. Kyllähän sitä roskaa valitettavasti näkyy, Indonesia on kuitenkin maailman toiseksi suurin merien saastuttaja ja paikan päällä näkee hyvin, miten onnetonta paikallinen jätehuolto on. Balilta kantautuu myös roskaa, mutta toisaalta Nusa Penidan kovat virtaukset pitävät vedet aika kirkkaina. Onneksi alueella toimii järjestöjä jotka levittävät tietoisuutta ja toimenpiteitä saastuttamisen kitkemiseksi ja sukelluskeskukset tekevät beach clean upeja ja sukeltajat noukkivat roskia merestä. Nämä ovat tietenkin pieniä toimenpiteitä globaalin ongelman edessä.
Nusa Penida on niiiin hieno paikka, vaikkei siellä sukeltamassa oltukaan. Snorklattiin vaan Gili Airilla / Menolla mikä oli sekin huikea kokemus. Siellä ei tosin mantoja nähty. Mutta meren alla on rauhallista, kuten kirjoitat. ✨✨Tykästyin myös Ceninganiin, jossa saatiin olla kaikessa rauhassa. Lembonganista ei myöskään pahemmin välitetty. Hyvää alkanutta reissuvuotta!
Gili-saarille piti minunkin mennä, mutta jotenkin jämähdin sitten tuonne Penidalle😁. Ceningan oli ihan jees myös, koska niin rauhallinen!
Huikeeta! Tiedän niin tuon tunteen, mitä on olla pinnan alla laitteiden kanssa. Todellakin siellä olla vaan kylässä toisten valtakunnassa, missä on niin kovin kaunista ja kiehtovaa! En ole itse päässyt nyt hetkeen sukeltamaan, mutta aina kun mahdollista niin vähintäänkin snorklaamaan.
Mantan kanssa olen sukeltanut muistaakseni Miamian lähettyvillä. Muualla en ole niihin törmännyt. Uskon, että oli majesteettinen kokemus!
Olihan se upeaa! En edes tiennyt Penidalle mennessä, että siellä voisi nähdä mantoja, joten se tuli ihan yllätyksenä!