Kulunut vuosi on ollut kenties elämäni hurjin. Eikä vähiten puolen vuoden sooloreissuni takia, jonka opintovapaa mahdollisti. Olen saanut reissustani aikaiseksi vain muutaman postauksen, koska kaiken kokemani jäsentely ja kirjoittaminen on tuntunut valtavan suurelta urakalta.

Koko vuoden jälkimmäinen puolisko Suomeen paluuni jälkeen on ollut sopeutumista takaisin arkeen, työelämään ja Suomeen, eikä se ole ollut helppoa. Minusta tuntuu, että tulen käsittelemään vielä pitkään kaikkea sitä, mitä tämän vuoden aikana minulle on tapahtunut.

Vuosi sitten tähän aikaan olin saanut selkääni pahan noidannuolen juuri pahimmoilleen, kun edessä oli omaisuuteni pakkaaminen varastoon sekä viimeiset matkajärjestelyt. Olo oli epävarma ja tuskainen. Selkäni oli niin pahassa jamassa, että pystyin tuskin liikkumaan ja tarvitsin apua sängystä ylös nousemiseen. Silti tunnelin päässä kajasti valo. Pian ottaisin etäisyyttä arjesta, pimeydestä, Suomesta, kaikesta ahdistavasta puolen vuoden ajaksi.

Olin suunnitellut opintovapaatani ja matkaa kaksi vuotta. En kuitenkaan ollut löynyt lukkoon koko matkasuunnitelmaa, vaan halusin päättää matkan edetessä, minne suuntaisin seuraavaksi. Lähtiessäni tiesin vain, että tulisin viettämään puolitoista viikkoa Vietnamissa, jonka jälkeen viikon Singaporessa. Sieltä tieni jatkui Indonesiaan (Bali, Nusa Penida ja Nusa Lembongan), Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Fidzille, takaisin Indonesiaan (Bali, Una Una ja Nusa Penida) ja Kreikkaan.

Minulle oli uudenlainen kokemus matkustaa vailla tietoa siitä, minne on tarkalleen ottaen menossa ja mikä määränpäässä odottaa. Koin sellaista vapauden tunnetta, mitä en ollut koskaan aikaisemmin kokenut. Varsinkin matkan alkupuoliskolla itkin lentojen aikana silkasta onnesta miettiessäni sitä, että olin saanut mahdollisuuden lähteä tällaiselle matkalle.

Yksin matkustaessa on jatkuvasti omien ajatustensa parissa. Sitä on myös jotenkin paljon enemmän läsnä ja tietoinen ympäristöstään. Päätöksistä ei tarvitse neuvotella kenenkään kanssa, vaan voi tehdä juuri niin kuin itse haluaa, mikä lisää vapauden tunnetta. Pelkäsin kuitenkin hieman etukäteen, kokisinko yksinäisyyttä ja kaipausta siitä, että voisin jakaa hetket jonkun kanssa. Loppujen lopuksi koin yksinäisyyttä hyvin vähän. Kun matkustaa yksin, on paljon alttiimpi ja avoimempi tutustumaan kanssamatkustajiin.

Tutustuin ihaniin ihmisiin, joiden kanssa sain kokea muun muassa Roys Peak -vuoren valloituksen Uudessa-Seelannissa, valashaitten ja paholaisrauskujen kanssa sukeltelun ja uhkarohkean kiipeilyn Indonesiassa, vesiputouksissa uimisen ja telttayön autiolla saarella Fidzillä ja maailman kauneimman auringonlaskun Australiassa.

Kun läksin reissuun, en olisi koskaan uskonut, millainen matka itseeni, menneisyyteeni ja ehkä myös tulevaisuuteeni siitä tulisi. Reissu oli emotionaalisesti hyvin rikas ja käsittelen sen nostattamia asioita varmasti vielä tovin. Opin paljon itsestäni ja kohtasin muun muassa asioita menneisyydestäni, jotka olivat jääneet kesken. Opin tulemaan enemmän ulos kuorestani, olemaan rohkeampi ja avoimempi, rehellinen itselleni. Opin sen, että pohjimmiltaan me ihmiset olemme ihan samanlaisia kaikkialla kulttuurieroista huolimatta. Opin sen, että suurin osa ihmisistä haluaa auttaa toisiaan pyyteettömästi ja että kuka tahansa pärjää missä vain, kun vain pyydämme apua ja autamme ja tuemme toisiamme. Opin luottamaan muihin ihmisiin ja ennen kaikkea itseeni. Opin sen, että unelmat voivat käydä toteen, kun niistä tekee tavoitteita, joista puhuu ääneen.

Sain läksiäislahjaksi ystävältäni hänen koostamansa soittolistan, jonka kappaleet muistuttivat erilaisista yhteisistä hetkistämme. Siitä intoutuneena laadin nyt taakse päin katsoen soittolistan biiseistä, joita olen tämän vuoden aikana kuunnellut. Monen kappaleen takaa löytyy tarina, ja soittolista kuvastaa niitä fiiliksiä, joita tämän vuoden eri vaiheissa olen kokenut. Alla muutama Youtube-nosto listalta, joka löytyy kokonaisuudessaan postauksen lopusta.

The Midnightin Vampires-biisi on ikuinen bängeri. Biisi löytyy ystäväni minulle tekemältä soittolistalta ja sitä onkin renkutettu jos jonkinlaisissa juhlissa ja hetkissä. Tämä biisi on auttanut luomaan itsevarmaa fiilistä niin jännittäville treffeille valmistautuessani kuin Uudessa-Seelannissa tien vierellä liftatessani. Lokakuussa näin yleisön keskellä soitettavan legendaarisen saksofonisoolon omin silmin, kun The Midnight esiintyi loppuunmyydyllä keikalla Tavastialla. Saxpit rocks!

Death Hawks julkaisi Scent of Life -biisinsä maaliskuussa, kun olin Uudessa-Seelannissa. Biisin sanoma ja jykevä poljenta osui ja upposi täydellisesti silloiseen mielentilaani. Biisi soi korvanapeissani seilatessani Milford Soundin vuonomaisemien keskellä ja patikoidessani sademetsissä.

Emma Attiinan hieno Solid-musiikkivideo sai minut vuolaisiin kyyneliin, kun näin sen ensimmäisen kerran marraskuussa. Minulle videon tarina kuvastaa kaikkia niitä tunteita, mitä tänä vuonna kokemani reissu on saanut minussa aikaan. Irti päästämistä, vapautta, etsimistä, kamppailua, epävarmuutta, luopumista, varmuutta. Pois lähtöä ja kotiinpaluuta.

Kuuntele koko soittolista alta:

Valashaikuvat: Ollie Clarke