Linnut lauloivat ja helikopterit pörräsivät Lontoon taivaalla tavallista enemmän. Kaupungin uhkataso oli korkea, koska viikkoa aikaisemmin tapahtuneessa terroristi-iskussa oli rekka ajanut ihmisten päälle Westminsterin sillalla. Suosituimmissa nähtävyyksissä ei juurikaan huvittanut kierrellä, mutta ei niinkään tapahtuneen vuoksi, vaan koska Big Ben, Westminsterin palatsi ja muut päänähtävyydet on tullut kierrettyä aikaisemmin. Tällä kertaa oli tarkoitus vain nauttia Lontoon keväästä ja tunnelmista ilman kiirettä.

Maalis-huhtikuun vaihteen säät suosivat, vettä ei satanut juuri lainkaan, ja vaikka pakkasin mukaan kevyempiä kevätvaatteita, oli sekin liikaa. Sunnuntaina lämpömittari keikkui noin 18 lämpöasteessa ja lontoolaiset kulkivat kesämekoissaan ja shortseissaan.

Otin menomatkalle tarkoituksella aikaisen aamulennon, jotta perillä oloaikaa jäisi mahdollisimman paljon. Melkein koko perjantaipäivä kuitenkin tuhraantui epäonniseen sattumukseen. Olin varannut Paddingtonissa sijaitsevan asunnon Airbnb:stä ja avaimen luovutus tapahtui etsimällä avain ohjeiden mukaan koodillisesta säilytyslokerosta, joka oli piilotettu talon kellarikerrokseen. Pienen etsiskelyn jälkeen avain löytyikin, mutta vaikka kuinka yritin seurata ohjeita oikealle ovelle, kokeilin avainta ensin väärään oveen, jolloin avain hieman vääntyi. Oikean oven löydettyäni ja käännettyäni avainta lukossa, kuului naps. Avain katkesi lukkoon! Hätääntyneenä soitin asunnon omistajalle, ja hän rauhoitteli ystävällisesti ja sanoi kutsuvansa lukkosepän paikalle. Odottelin lukkoseppää yli neljä tuntia, joten en ennättänyt enää käydä Hyde Parkissa ja Notting Hillissä, kuten olin suunnitellut.

Lukkoseppää odotellessani toivoin, että olisin varannut majoituksen sittenkin hotellista. Mutta kun pääsin asuntoon sisälle, muistin taas miksi majoitun mieluummin tavallisten ihmisten kodeissa kuin hotellissa. Asunto oli ihana! Asunnossa oli useita akvaarioita ja uskomaton vehreä kattoterassi keitaana harmaan kattomeren keskellä. Terassilla oli jopa lintuhäkkejä ja karppiallas. Lintuhäkit herättivät tosin hieman ristiriitaisia tuntemuksia.

Pankkikortilla metroon

Vaikka Lontoon metro on maailman vanhin, on metroverkostossa liikkuminen hyvin intuitiivista ja selkeää. Ainoastaan useat eri matkakorttivaihtoehdot tuntuivat etukäteen tutkittuina kryptisiltä. Heathrown lentokentältä pääsee keskustaan nopealla mutta kalliilla Heathrow Express -junalla. Luin etukäteen, että halvempi Heathrow Connect -juna menisi myös Paddingtonin asemalle, mutta en huomannut mistä se olisi kentältä lähtenyt. Hyppäsin siis metroon, joka oli hieman hitaampi mutta myös edullisin vaihtoehto. Mikäli sinulla on lähimaksukortti, kannattaa sitä testata metron kortinlukijoihin. Ainakin Nordean lähimaksukortti toimii kuten Lontoon matkakortti Oyster Card, eli voit matkustaa huoletta niin paljon päivän aikana kuin haluat, ja veloitus kortilta on maksimissaan sama kuin päivän Oyster Cardissa. Kätevää! Julkisen liikenteen matkakorteista on kerrottu kattavasti Tripsterin Lontoon matkaoppaassa.

Burgerifanin matkassa

Lontoossa ei tarvitse etsiä ruokapaikkaa, eikä siellä koskaan tarvitse olla nälissään. Päinvastoin, lähinnä harmittelin huumaavien tuoksujen keskellä, kun aina ei ollut nälkä. Tasokkaiden ravintoloiden sijaan nappasimme ruokamme katukojuista tai pikaruokaloista, ja oli hyvää! Matkaseuralaiseni selvästi tiesi parhaat burgerinsyöjien pyhiinvaelluspaikat. Kävimme muun muassa testaamassa jenkkiketju Five Guysin burgerin. Täytyy myöntää, että tämä Barack Obamankin fanittama paikka tarjosi ihan pätevän mättöaterian. Ei mitään ylimääräistä kikkailua tai kaunista esillepanoa, vaan hyvistä raaka-aineista tehty rehti burgeri.

Toinen mainitsemisen arvoinen burgeritaivas on Meat Liquour. Sisällä on ihan omanlaisensa hämyinen tunnelma ja sapuskat miellyttävät varmasti jokaista lihansyöjää. Myös kanawingsejä kannattaa testata täällä, olivat ehkä parhaat maistamani. Meat Liquorissa on laadukkaita kuvia sylkevä photobooth ja saat itse valita, jätätkö kuvan ravintolan seinälle vai otatko muistoksi mukaan.

MeatLiquor_Lontoo_2017_Parasta_matkalla_blogi

Sohossa sijaitseva Carnaby Street on must jos haluaa shoppailla tai viettää iltaa rennoissa merkeissä alueen monissa pubeissa ja baareissa. Liikenteeseen kannattaa lähteä ajoissa, sillä suurimpia clubeja lukuunottamatta baarit menevät kiinni jo puolen yön aikaan.

Katumarkkinat ja torit tarjoavat herkkuja kaikille aisteille

Lontoossa on useita kiinnostavia tori- ja markkina-alueita. Ennätimme käydä niistä kolmessa, Borough Marketissa, Spitalfieldsissä ja Brick Lane Marketissa. Erityisesti Brick Lane ja Hoxtonin alue tekivät vaikutuksen! Brick Lane on pitkä katu täynnä mielenkiintoisia designputiikkeja, katuruokakojuja ja kahviloita. Mukaan tarttui muun muassa yllättävän hyvä Mac´n Cheese annos ja Dark Sugars Choclolatesin taivaallisia käsin tehtyjä suklaakonvehteja. Yrityksen perustaja ghanalainen Nyanga on tuonut suklaaosaamisensa suoraan perheensä kaakaoplantaaseilta Itä-Lontooseen.

Brick_Lane_Market_Lontoo_2017_Parasta_matkalla_blogi

Borough_Market4_Lontoo_2017_Parasta_matkalla_blogi

Hoxton_Lontoo_2017_Parasta_matkalla_blogi

Borough Market on paikallisten suosima kauppahallimainen alue London Bridgen alla. Vaikka olin lukenut etukäteen, että lauantaina paikka on täynnä väkeä, niin kas, juuri silloin pahimpaan ryysikseen sinne osuimme. Alue on kuitenkin iso ja on aivan normaalia, että jengi istuu maassa katukiveyksillä. Niinpä istumapaikka löytyy vaivatta. Olimme kuulleet ristiriitaisia kokemuksia Lontoon Fish and Chips -annoksista, mutta meillä kävi tuuri, sillä nappasimme vahingossa erittäin maistuvat Fish´n´Chips annokset Fish!-kojusta, joka jälkikäteen googlattuna osoittautui Lontoon vanhimmaksi vuonna 1999 perustetuksi Fish´n´Chips -ravintolaksi.

Borough_Market2_Lontoo_2017_Parasta_matkalla_blogi Borough_Market3_Lontoo_2017_Parasta_matkalla_blogi Fish_and_chips_Lontoo_2017_Parasta_matkalla_blogi

Borough_Market_Lontoo_2017_Parasta_matkalla_blogi

Borough Marketista on luontevaa jatkaa matkaa Southbankiin yli London Bridgen. Siltaa ylittäessä näkee hyvin kaupungin keskeiset joen varressa sijaitsevat maamerkit. Southbankissa oli myös pieni katumarkkina sekä sillan alle perustettu kirjojen ja levyjen divari. Southbankin kulttuurikeskuksen joenvarsiterassilla on kiva pysähtyä kahvittelemaan.

Lontoossa on useita muitakin mielenkiintoisia katumarkkinoita, joista muun muassa työkaverini kehuma Camden Market jäi nyt käymättä. Seuraavaan kertaan siis!

Parasta matkalla:

  • Brick Lane Market
  • Boroughs Market
  • Fish´n´Chips
  • Five Guysin burgerit
  • Meat Liquorin wingsit
  • Carnaby Street Sohossa
  • Pubit
  • Asuntomme terassi
  • Lämmin kevätsää