Haaveissani oli jo alkuvuodesta lähtien toteuttaa tänä kesänä saarihyppely Kreikassa. Egeanmerellä saarihyppely esimerkiksi Kykladien saarilla on suosittua vaivattomuutensa vuoksi. Päätin kuitenkin toteuttaa saarihyppelyn Kreikan länsipuolen saarilla, Joonianmerellä. Zakynthoksen saari on minulle entuudestaan jo kuin toinen koti, sillä olen tehnyt siellä aikanaan töitä useana kesänä ja saarella asuu lisäksi sukulaisiani. Muut Joonianmeren saaret olivat minulle vielä lähes tuntemattomia.

Kuukauden kestävän saarihyppelyn suunnittelu osoittautui melkoiseksi alati muuttuvaksi palapeliksi, ja onneksi aloitinkin sen suunnittelun hyvissä ajoin kevättalvella. Lähtökohtaisesti saarihyppely voi tuntua yksinkertaiselta: sen kun hyppäät seuraavalle saarelle menevään lauttaan, vietät kohteessa haluamasi ajan ja vaihdat saarta. No, ihan niin simppeliä se ei käytännössä kuitenkaan ole, varsinkaan Joonianmerellä.

Haasteita ja huomioitavia seikkoja tuli suunnittelun lomassa vastaan useita:

1. Ajankohta

Matkamme ajankohta sattui heinäkuulle, mikä alkaa olla high season -aikaa Kreikassa, jolloin hinnat ovat korkeammat ja majoituspaikat sekä suosituimmat autolauttayhteydet täynnä. Tämän vuoksi suurin osa majoituksista oli varattava etukäteen, jolloin matkasuunnitelma oli tehtävä tarkoin ja kohteisiin tutustuttava etukäteen.

2. Autolauttojen aikataulut

Siinä vaiheessa, kun aloitin matkan suunnittelun, ei kaikkia autolautta-aikatauluja oltu vielä julkaistu, ja ylipäätään oikeiden sivustojen löytäminen oli aikaa vievää salapoliisintyötä. Saarten välillä liikennöi eri yhtiöt, joten aikataulusivustotkin vaihtelivat suuresti käytettävyyden ja ajantasaisuuden suhteen. Täytyi myös huomioida se, että se satama jonne saavut, ei välttämättä ole sama satama josta jatkat matkaa. Suunnittelua helpottivat löytämäni edellisen kesän aikataulut, sillä arvelin aikataulujen pysyvän suht muuttumattomina kesästä toiseen.

3. Majoituksen varaaminen

Majoitusta varatessa tuli ottaa huomioon lautta-aikataulut. Onneksi kesällä yhteyksiä löytyy lähes päivittäin. Mutta mikään ei kuitenkaan ollut vielä varmaa siinä vaiheessa, kun aloin varailla majoituksia huomatessani tarjonnan hupenevan kovaa vauhtia mitä lähemmäs kesää tultiin. Lisäksi Kreikkaan oli odotettavissa ennätysmäärä turisteja moneen vuoteen, joten hyvät majoitusdiilit napatakseen tuli olla nopea. Onneksi Booking.comissa ja Airbnb:ssä on useita majoitusvaihtoehtoja, jotka voi peruuttaa veloituksetta. Tämä antaa joustovaraa, jos suunnitelmat muuttuvatkin lähempänä matkustusajankohtaa.

4. Auton vuokraus

Auton vuokraus on tämän tyyppisellä matkalla lähes välttämätöntä, sillä julkiset yhteydet ovat saarilla kohtalaisen heikot. Auto antaa niin paljon vapautta liikkua minne haluaa milloin vain. Tuntisin oloni todella rajoitetuksi ilman nelipyöräistä alla. Auton vuokraus kaikkine vakuutuskiemuroineen voi tuottaa joskus harmaita hiuksia. Vertailin kokemuksia autonvuokrauksesta Kreikassa ja Portugalissa aikaisemmassa postauksessani. Tällä matkalla vaikeuskerroin kasvoi siksi, että auto oli tarkoitus vuokrata yhdeltä saarelta ja palauttaa toiselle saarelle. Tämä on käytännössä mahdollista vain isojen vuokraamoketjujen kautta. Selviteltyäni hintoja ja vakuutuksia, osoittautui Avis ainoaksi vuokraamoksi, jossa auton palautus toiselle saarelle onnistui ilman lisäselvityksiä ja joka pystyi kertomaan myös SCDW-vakuutuksen hinnan etukäteen. Jälleen kerran vuokraamoksi tuli siis valittua Avis.

Autovuokraamoiden vakuutukset ovatkin sitten ihan oma lukunsa, joita tutkiessaan tulee uponneeksi todelliseen suohon. Vuokraamoiden välillä on suuria eroja eri lisävakuutuksien hinnoissa, joilla omavastuuosuuden saa poistettua tai pienennettyä. Jotkut ottavat sinänsä kalliin SCDW-lisävakuutuksen aina, toiset usein autoja vuokraavat konkarit taas luottavat siihen, että mitään ei satu. Ja jos sattuisikin, niin pitkällä tähtäimellä he ajattelevat sen tulevan halvemmaksi kuin että joka kerta maksaisi omavastuun poistosta/pienennyksestä. Koska meillä oli nyt tiedossa pitkä vuokrausaika, päätimme ostaa mielenrauhaa lisävakuutuksella. Tosin, oman lisäjännityksensä tällä reissulla tuo se, että mitkään vakuutukset eivät käsittääkseni ole voimassa auton ollessa autolautalla…

Nyt tätä kirjoittaessani on loman kuudes päivä Zakynthoksella. Vuosikymmenen kuumin lämpöaalto ennätti jäähtyä juuri tulopäiväämme mennessä ja lämpötila on nyt normaalin +35 asteen kieppeillä. Ensi viikolla matkamme jatkuu reittiä Zakynthos-Kefalonia-Ithaca-mantere-Korfu. Ithacan jälkeen meillä on pari päivää vielä ilman lukkoon lyötyä suunnitelmaa. Vaihtoehtoja ovat Lefkada, Meganissi ja Paxos+Antipaxos. Ithacasta on todennäköisesti mentävä Astakoksen satamaan mantereelle, koska yhteydet Lefkakselle tuntuvat olevan satamaremontin vuoksi heikot. En myöskään vielä tiedä, miten hyvin tai huonosti pikkusaarille kulkee autolauttoja. Pari asiaa selviää siis vielä tässä matkan varrella. Seikkailu voi alkaa!