Idea reissusta Vienanmerelle kumpusi ystävistäni, kahdesta hurmaavasta neitokaisesta, joiden musiikin sielunmaisemiin oli tarkoitus matkata. Pitkä viikonloppu pitikin sisällään käsittämättömän mystisiä maisemia, sykähdyttäviä ja mieleenpainuneita kohtaamisia, ristiriitaisia tuntemuksia ja hetkiä, jotka toivat ystävyksiä vieläkin lähemmäs toisiaan. Matka, jollaista ei tule toista ja joka varmasti muistetaan.
Ylitimme rajan Vartiuksen rajanylityspaikalta. Omat autot jätettiin Suomen puolelle ja matka jatkui kohti Vienan Kemiä venäläisen kuljettajan pikkubussilla. Oli hyvä päätös turvautua paikalliseen kuljettajaan, koska tiet Venäjän puolella olivat varsinkin Kostamuksen jälkeen todella huonossa kunnossa. Matka Vienanmeren rannalle Kemin pikkukaupunkiin kesti noin viisi tuntia ja koko matka oli epämukavaa hytkymistä kuoppaisella ja murentuneella asfaltilla. Niin vatsanpohjat kuin auton jousitukset joutuivat koville.
Vaikka matkan varrella ei ollut juuri mitään muuta kuin metsää ja soita, aisti heti olevansa Suomen ulkopuolella. Lähestyessämme Kemiä alkoi tien vierillä näkyä harmaita aution näköisia lautahökkeleitä. Tuntui siltä, kuin aika olisi niillä seuduilla pysähtynyt 100 vuotta sitten. Huuli pyöreänä saavuimme Twin Peaks -henkiseen majapaikkaamme Vienanmeren rannalle, keskelle ränsistynyttä kyläpahasta.
Iltapalalla kävi nopeasti ilmi, että venäläinen ruoka, ja erityisesti Borssikeitto oli meidän mieleen. Niukasti sisustetussa ruokalassa oli lisäksemme vain muutama venäläinen perhe ja vanhempaa väkeä edustava seurue. Huoneen perällä olevasta tv:stä raikui Euroviisu-henkinen venäläinen popmusiikki.
Varhain seuraavana aamuna siirryimme laivaan ja matka kohti Solovetskin luostarisaarta alkoi. Vienanmeri, valkoinen meri. Sellainen se todentotta oli helteisenä tyynenä kesäpäivänä. Syvän sininen meri kimmelsi pinnaltaan kuulaan valkoisena. En ole koskaan ennen nähnyt mitään merta niin tyynenä.
Noin kahden tunnin merimatkan jälkeen saavuimme Solovetskin luostarisaarelle. Luostari siinsi huoltokorjaustöistä johtuvista telineistä huolimatta uljaana. Mökkimajoituksemme sijaitsi kuoppaisen hiekkatien perukoilla, eikä viemäritöistä johtuen perille saakka päässyt autolla, sillä keskellä tietä oli valtava monttu. Rymysimme majapaikkaan yli hiekkakasojen ja pöpelikköjen, työmiesten vajan läpi.
Ajelimme kaksi päivää saarella vuokrapyörillä. Kylän ”pääkadulta” löytyi muutama kauppa, kioski ja kahvila. Hotellien yhteydessä oli myös ravintoloita. Kaikki liikkeet sijaitsivat lautahökkeleissä, joista ei juurikaan erottanut päälle päin, että ne olivat liikkeitä. Pankki löytyi liian myöhään emmekä saaneet vaihdettua rahaa. Onneksi olimme vaihtaneet rahaa Kostamuksessa, joten pärjäsimme nippa nappa viikonlopun yli. Joissakin saaren hotelleissa kuulema pystyi maksamaan kortilla, mutta ilman käteistä ei olisi saarella pärjännyt. Käyttörahaa kului reissun aikana kuitenkin todella vähän alhaisen hintatason ansiosta.
Solovetskillä on kiehtova ja synkkä historia. Elämä luostarisaarella ei ole aina ollut yhtä rauhaisaa ja leppoisaa kuin tänä päivänä. 1430-luvulla perustettu luostari muutti myöhemmin vankilasaareksi, joka täytti suorastaan keskitysleirin piirteet. 1923 neuvostovaltion valtiolliset poliisit, tshekat valloittivat luostarin rikkaudet itselleen ja luostari alkoi täyttyä kansanvihollisista; tieteilijöistä, julkisesti uskonsa tunnustaneista kirkonmiehistä, aatelisista ja muusta sivistyneistöstä. Tarinat vankileirin epäinhimillisistä oloista ovat karua luettavaa.
Vastapainon saaren raskaalle historialle antaa ympäröivä kaunis luonto. Löysimme kivan lähes aution rannan aika läheltä kylää. Rannalta löytyi myös jatulintarhoja, eli kivistä rakennettuja sokkelolabyrinttejä. Niiden arvellaan olevan peräisin keskiajalta tai jopa sitä myöhäisemmältä ajalta. Varmaa selitystä näille ympäri maailmaa löytyville spiraalimuodostelmille ei ole keksitty.
Iltakahdeksan jälkeen kaupat täyttyivät vodkaa, olutta ja kuivakalaa ostavista työmiehistä ja meno kylän raitilla alkoi olla sellaista, ettei siellä ulkomaalaisena naisena viitsinyt turhan pitkään pyöriä. Niinpä vetäydyimme lyhyen iltapyöräilyn jälkeen maistelemaan pehmeän makuista venäläistä vodkaa majapaikkaamme. Tuliaispullot olisi kannattanut ostaa matkan aikana eikä rajan Tax-free-myymälästä niin kuin me teimme, sillä siellä oli tarjolla suomalaisten vodkien lisäksi pelkästään Smirnoff-vodkaa, mikä oli pettymys.
Toisena Solovetskin päivänämme lähdimme merelle bongaamaan maitovalaita, Belugoita. Epäonneksemme veneemme moottori sanoi sopimuksensa irti pian satamasta lähdettyämme ja jouduimme vaihtamaan toiseen alukseen. Isompi alus ei kuitenkaan päässyt kovin lähelle niemeä, jonne valaat saapuvat iltapäivisin syömään. Jouduimmekin katselemaan pitkän matkan päästä, kun valaat viihdyttivät kumiveneryhmäläisiä muutaman metrin päästä. Harmitti hieman katsella näytöstä niin kaukaa, mutta jokatapauksessa voin sanoa, että maitovalaat bongattu!
Kahden elämyksellisen Solovetski-päivän jälkeen oli aika palata takaisin Vienan Kemiin. Paluumatkalla Vienanmerta-duo päätti viihdyttää laivamatkustajia musiikillaan. Välitön tunnelma tarttui kaikkiin ja pian menossa oli mukana joukko matkustajia pikkupojista Vienan Karjalan runomummoihin, jotka myös hieman suomea osasivat.
Tämän omituisen ja unohtumattoman matkan jälkeen maailmani on jälleen piirun verran avarampi. Niin, ja syntyipä matkasta myös eräs biisikin:
Kuuntele Vienanmerta EP Spotifyssä:
Parasta matkalla oli:
- Vienanmeren mystiset maisemat
- Maitovalaat, Belugat
- Borssikeitto
- Vodkakopsut
- Paluumatka laulaen laivalla
- Satunnaiset, yllättävät kohtaamiset
2 kommenttia
Miten pääsen seuraamaan sun blogiasi ☺?
Hei! Tällä hetkellä blogissani ei ole mahdollista esim. tilata RSS-syötettä tai uutiskirjettä, mutta jaan postaukset kyllä aina some-kanavissa, joten niitä kannattaa seurata:)